Sydan On Viisas, Kun Se On Tulvillaan Tarinoita!Ennen Kuin Siipensa Menettaneen Pennin Seikkailu Jatkuu, Han Saa Kasiinsa Aitinsa Kirjoittaman Salaperaisen Muistikirjan. Se Tempaa Hanet Lapsuutensa Tapahtumiin, Jotka Tuovat Lohtua, Jannitysta Ja Iloa Yksinaiseen Talveen.Penni Pahkinasydan Rakastaa Kirjoja, Ja Jokainen Lukematon Tarina Kutkuttaa Hanen Vilkasta Mielikuvitustaan. Kaikkein Eniten Maailmassa Hanta Kiehtoo Annelie Elemiina Akkivuoren Teos “Tarinoita Tuulenpesan Metsasta”, Jota On Pidetty Visusti Hanen Ulottumattomissaan.Kun Aiti Lahtee Matkoille, Penni Ei Voi Vastustaa Kiusausta Vaan Avaa Natisevat Kannet Ja Alkaa Ahmia Elamansa Kauneimpia Ja Kauheimpia Muistoja. Niihin Liittyvat Niin Pennin Lapsuuden Rakkaat Viholliset Yrmyla Ja Kotkale Kuin Viisas Lelutoukka Rousku Ja Surullisen Haalistunut Peilipeikko, Joka Vain Kaipasi Piristysta. Kirjan Sivuille On Keratty Muistoja Myos Pennin Parhaista Ystavista. Mita Tapahtui, Kun Rouva Kuutamon Leninki Alkoi Kummitella Viliinalle, Ja Miten Kummassa Liana Sai Ymparipuhuttua Aitinsa Hankkimaan Heille Perati Kahdeksan Nukkalukkia?Jokainen Tarina Avartaa Uteliaan Keijun Sydanta Ja Valmistaa Hanta Tuleviin Koitoksiin, Juuri Niin Kuin Aiti On Toivonutkin…”Penni Pahkinasydan Luki Tietokirjojen Lisaksi Romaaneja, Novelleja Ja Piirroskuvallisia Tarinoita. Han Osasi Ulkoa Kaikki Lukemansa Runot Ja Esitti Niita Vanhemmilleen Ennen Nukkumaanmenoa. Han Lauloi Oppimiaan Lauluja Sukujuhlissa, Vaikka Hanen Aanensa Oli Raastavan Rupinen Ja Epavireinen. Penni Oli Myos Itse Hyva Tarinankertoja, Silla Han Jatti Kaikki Tylsat, Haukotusten Tayttamat Kohdat Kokonaan Pois. Eniten Penni Kuitenkin Rakasti Kuulla Vanhempiensa Ja Heidan Ystaviensa Edesottamuksista, Ja Kiinnostavin Kirja Koko Maailmassa Oli Annelien Poytalaatikossa…”Viihteen Monitoimi-Ihme Cristal Snow (S. 1975) Tunnetaan Muusikkona, Ohjaajana, Nayttelijana, Juontajana Ja Nyt Myos Lastenkirjailijana. Monipuolisesti Lahjakas Snow On Opiskellut Kirjoittamista New Yorkissa Ja Tehnyt Aikaisemmin Mm. Lasten Naytelmia. Kirjan Kirjoittaminen On Ollut Hanen Pitkaaikainen Haaveensa, Ja Idea Penni Pahkinasydameen Ja Keijujen Maailmaan Syttyi Jo Viisitoista Vuotta Sitten.Kuvittaja Kati Vuorento (S. 1973) Asuu Ja Tyoskentelee Espoossa Ja Syttyy Luonnosta Ja Kauneudesta. Hanet Tunnetaan Ilmeikkaista Hahmokuvituksistaan, Jotka Ilahduttavat Herkalla Tyylillaan Monen Ikaisia Lukijoita.
Lastenkirjat Tammi | Penni Pahkinasydan. Tarinoita Tuulenpesan Metsasta
€9.78 €8.12
Lastenkirjat Tammi | Penni Pahkinasydan. Tarinoita Tuulenpesan Metsasta
SKU: LEZGFM8155051-6587IXST
Categories: Lasten Aanikirjat, Lastenkirjat
Be the first to review “Lastenkirjat Tammi | Penni Pahkinasydan. Tarinoita Tuulenpesan Metsasta” Peruuta vastaus
Related products
Sale!
Lasten Romaanit, Lorut Ja Runot
Lastenkirjat Sitruuna | Maagisten Elainten Koulu 4 – Meni Jo!
Sale!
Lasten Romaanit, Lorut Ja Runot
Sale!
Sale!
Sale!
Sale!
Lahjavinkit Eri-Ikaisille
Sale!
Lasten E-Kirjat
Sale!
Lastenkirjat
Reviews
There are no reviews yet.